keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Budapestin baariskenestä osa 2

Rauniopubeja tuli kierreltyä siis useita, mutta vielä enemmän jäi kokematta. Näiden paikkojen lisäksi, joista olen kirjoittanut, käytiin ensimmäisenä iltana suositulla Kazinczy utcalla Mika Kertissä, joka on Mika Tivadar Mulató baarin sisäpihalla, ja joka oli oikein viihtyisä ja myös suosittu. Nopea visiitti tuli tehtyä myös toiseen sisäpihalle perustettuun pubiin, Kuplungiin Király utcalla, mutta käynti siellä jäi lyhyeksi, sillä hanoissa oli ainoastaan Tuborgia ja Carlsbergiä. Itse haluan Unkarissa juoda unkarilaisia oluita, jotka tosiaan ovat mielestäni parempia kuin vaikkapa tanskalaiset merkit.



Suomalaisittain suosittu paikka on vilkkaimman baarialueen reunalla lähellä Erzsébet körútia sijaitseva Klub Vittula. Seinäkirjoituksista päätellen emme ilmeisesti olleet ensimmäisiä suomalaisia, jotka ovat menneet Vittulaan varta vasten nimen vuoksi. Näyttäisi olevan varsinainen pyhiinvaelluskohde tämäkin :)

Baarin historiallinen nimi sai alkunsa siitä, kun alun perin Englannista kotoisin oleva nykyinen omistaja, joka asui tuolloin Budapestissä, oli nähnyt elokuvan Populäärimusiikkia Vittulajänkältä ja tykästynyt siihen kovasti. Niinpä hän päätti perustaa baarin nimeltään Vittula, loppu onkin historiaa. Walls don't lie.

Ruinpubs.comissa tätä paikkaa ei ole jostakin syystä listattu, vaikka sen sijainti vanhan ja ränsistyneen talon kellarissa täyttäisi täysin kriteerit. Myös sisustus on rauniopubien tyyliin räävitty kasaan mistä onkin satuttu saamaan. Tännekin päädyimme iltapäivällä, kun paikka oli vasta avattu, joten asiakkaita ei liiemmin ollut. Päällimmäiseksi tästä paikasta jäi kuitenkin mieleen ahtaus ja niin paksu homeen haju, että päätä alkoi särkeä jo kymmenen minuutin jälkeen. Illalla voisin kuvitella tunnelman olevan melko tiivis, ja tupakansavun peittävän kyllä homeenhajun alleen. Sen verran pieni luukku on kyseessä.



















Kannattaa suunnitella baarikäynnit siten, että jos jokin paikka ei olekaan auki, on vaihtoehto olemassa valmiiksi. Esimerkiksi itse käytiin katsastamassa Filterin sijainti, mutta paikka oli vielä kiinni. Samoin kiinni oli myös Instant, vaikka se netistä katsottujen ennakkotietojen mukaan olisi pitänyt olla auki. Onneksi muita vaihtoehtoja on kosolti, jopa liikaa muutaman päivän reissulle. Seuraavan kerran ehkä kannattaa harkita viikon matkaa, jos silloinkaan ehtii näissä kaikissa juhlia.

Mutta kaikista kokemistamme baareista ylivoimaisesti voiton vei Corvintető, joka sijaitsee Blaha Lujza térillä parin metropysäkin päässä päämetroasemalta, ja seitsemännen kaupunginosan reunalla (virallisesti kai jo kahdeksatta). Blaha Lujza tér on kuitenkin hyvin lyhyen kävelymatkan päässä keskusta-alueella, eikä sinne kulkemiseen metroa välttämättä tarvitse. Se sijaitsee myös melko lähellä aiemmin mainittuja Klub Vittulaa ja New York Caféa.

Blaha Lujza térillä oli keskivertoa enemmän kodittomia, narkomaaneja ja pultsareita hengailemassa ja nukkumassa milloin missäkin, mutta muuten Budapestissä ei satunnaisia turistialueella vastaan tulleita kerjäläisiä lukuunottamatta epämääräistä jengiä liiemmin tullut vastaan.









Aukion laidalla on vanha, lähestulkoon kokonaan hylätty kerrostalo, jonka katutasossa on supermarketti, ja kahdessa ylimmässä kerroksessa Corvintető. Kesäaikaan parasta on juurikin se ylin kerros, eli kattoterassi, jossa nytkin oli deejii soittamassa mitä mahtavimpia housebiisejä. Fiilis Budapestin kattojen tasalla hämärtyvässä illassa oli upea, ja täällä oli myöskin 300 forintin Happy Hour koko alkuillan.

Kattoterassin ollessa suljettuna, on paikan sydän ylimmän sisäkerroksen varastomaiset baarit ja tanssilattiat. Itse asiassa kiipeäminen viisi kerrosta katutasosta hylätyn talon rappukäytävässä toi mieleen vahvoja muistoja 90-luvun laittomista teknobileistä Tampereella. Tietenkin silloin tilat olivat paljon siistimmässä kunnossa, mutta yhtymäkohtia oli runsaasti. Myös Corvintetőn sisätilat toivat vahvasti mieleen ne vastaavat, joissa täällä Finlaysonilla, Suomen Trikoolla ja Pienteollisuustalossa tuli vietettyä iso osa omasta nuoruudesta.















Paikan sisäänkäynti sijaitsee hauskasti toisella puolella kerrostaloa, ja uloskäynti toisella. Portsarit puhuivat hyvää englantia, ja englanti kuulosti miltei olevan valtakieli myös Corvinin terassin asiakkaiden keskuudessa. Seitsemäs kaupunginosa on baarien lisäksi myös täynnä hostelleja ja budjettihotelleja, joten baariin haluavien turistien majoitus läheltä parhaita sijainteja on helposti taattu.

Sen lisäksi että Corvintető oli aivan mieletön kokemus paikkana, soi siellä myös ylivoimaisesti matkan paras baarimusiikki. Valitsin tähän loppuun vielä muutamia perjantai-illan parhaita raitoja. Varmaa on ainakin se, että paikkojen määrästä juhliminen ei jää Budapestissä kiinni. Itsekin kävin näin monessa, mutta silti yli puolet pelkästään Ruinpubs.comissa listatuista jäi katsastamatta. Tästä matkasta päällimmäiseksi jäi kaipaus ja ikävä sinne takaisin, ei täällä ole mitään edes etäisesti noihin verrattavaa baaria. Ainoastaan eilen Café Europassa käynti hieman lievitti kaipuutani. Haluan Budapestiin :)








4 kommenttia:

  1. Spar ! Ihan parhautta :D
    Hanski

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Näitä on Unkarissa paljon, kauppateema ei yhtään vähentänyt niitä ysäriviboja. Silloin oltiin myös usein K-kaupan vanhassa varastossa :)

      Poista
  2. Michel Cleisin La Mezcla on soinut päässä siitä lähtien kun bongasin sen täältä. Lelalelaleeeee.. Ihan pahuksen loistava biisi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se muuten todella jää soimaan päähän, et oo ainoo! :) Tehokasta.

      Poista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.