lauantai 16. marraskuuta 2013

Raakaruokaa Tampereelta

Tulihan sitä tietysti muutakin maisteltua, kuin raakaruokaa, koska kävin jälkkärillä kokeilemassa Tampereen Marttayhdistyksen Kakkukahvila Sen 70 sortin tarjoilut. Mutta oli sielläkin kuitenkin yksi maistamistani kakuista raakakakku joka oli tehty raakasuklaasta.

Ravintolapäivä oli tällä kertaa hieman tynkä, koska enemmänkin olisi voinut tosiaan syödä ulkona muuten, mutta ilta ja notkuva noutopöytä odottavat. Toisaalta tarjontaakin oli mun mielestäni Tampereella tänään hiukan normaalia vähemmän. Ei silti sillä, tarpeeksi niitäkin olisi ollut, ja mitä mielenkiintoisimpia, mikäli vatsalaukun vetoisuus olisi ollut parempi.

Huomasin tämän jo Liettuassa, mutta elävä ravinto vaikuttaa täyttävän mua paljon enemmän, mitä tavallinen ruoka. Uskon sen johtuvan ainakin osittain siitä, että ruoissa käytetään paljon siemeniä ja pähkinöitä. Siemenistä oli Raaka Pizza Clubinkin pitsapohja tehty. Lisäksi asiaan varmasti vaikuttaa se, että kypsentämättömyydestä johtuen vitamiineja, entsyymejä ja energiaa jää lopulliseen ruokaan paljon enemmän. Oli miten oli, tulin suhteellisen pienestä pitsasta jo melko täyteen.







Raaka Pizza Clubi oli pystytetty Juhlatila Centren toimitiloihin vanhaan arvokiinteistöön aivan rautatieasemaa vastapäätä, samaan taloon, jossa Ravinteli Bertha sijaitsee. Paikalle oli helppo löytää, ja vaikka salissa oli melko täyttä, ruokaa ei joutunut kauaa odottelemaan.

Mietin jo aiemmassa postauksessa pari päivää sitten, että pärjääkö tämä ruoka mielettömälle Raw 42 -elämykselleni Vilnassa, ja eihän tuo sitä onnistunutkaan ylittämään. Eniten jäin kaipaamaan enemmän täytettä pitsan päälle, etenkin tomaattia, rucolaa ja sipulia olisi voinut olla runsaammin.

Siitä huolimatta se olotila, minkä raakaruoka syönnin jälkeen jätti, oli hyvä, freesi ja tuttu aiemmasta kokemuksestani. Marttojen kahvilassa olikin hyvä tämä hyöty tuhota parilla juustokakun palasella :) Tosin, kolme neljästä valitsemastani pienestä kakkusiivusta, jotka kuuluivat kakkukimaraan, olivat oletettavasti myös kypsentämättömiä. Vain yksi kakuista oli nimittäin uunissa tehty juustokakku, kaksi muuta olivat hyydytettyjä. Ja sitten tietysti vielä se raakasuklaakakku.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.