tiistai 7. tammikuuta 2014

Päivä Helsingissä

Maalaisjuntti lähti pääkaupunkiin maleksimaan päiväksi sunnuntaina. Pääasiallinen syy oli risteilyssä, jonne oli tarkoitus suunnata illaksi. Päivällä oli kuitenkin hyvää aikaa kierrellä alennusmyyntejä, herkutella ja fiilistellä upeaa vanhaa jugend-arkkitehtuuria. Tampereella kun ei ole tarpeeksi vanhoja rakennuksia jäljellä.

Burger Kinghän avasi about kuukausi takaperin ensimmäisen ravintolan Helsingissä vuosikymmenten jälkeen ja alkuun ajattelinkin toteuttaa sellaisen kliseekierroksen - ruoka BK:ssa ja jälkkärikahvit Starbucksissa. Mutta silkkaa hulluuttahan on se, että BK:ssa edelleenkin on jatkuva ruuhka näin pitkän ajan jälkeen. Vaikka ravintola on ollut auki jo kuukauden päivät, oli jonoa nytkin molempina päivinä ulos asti. Niin paljoa en kuitenkaan viitsi nähdä vaivaa pikaruuan eteen, joten käynti siellä jäi odottamaan toista kertaa. Tuohon ideaan kun vielä lisäisi käynnin Hard Rock Caféssa ja ostokset Behnford'sissa, niin tulisi star & stripesia joka reiästä ulos :)







Sen sijaan plan B:nä oli mennä syömään Putte's Bar&Pizzaan, ja niinhän me sitten tehtiinkin. Olin kerran aiemminkin käynyt siellä syömässä, puolitoista vuotta sitten Flow:n aikaan ja erityisesti tykästynyt paikan yleisfiilikseen ja sisustukseen. Ja onhan se nyt aivan mielettömän siisti mesta! Tuollaiset teolliseen tyyliin suunnitellut tilat ovat lähinnä omaa makua, ja jos itse sisustaisin asunnon aivan tyhjästä, voisin hyvin kuvitella asuvani juurikin Putte'sin tai vaikkapa Ravinteli Huberin tyylisessä pelkistetyssä kodissa.

Ja olihan se ruokakin tietysti hyvää, vaikka ei ihan kotoisen Napolin tasolle pääsekään. Tällä kertaa valitsin päivän erikoislistalta kasvisvaihtoehdon, johon tuli Aurajuustoa, punajuurta, tomaattia, mozzarellaa ja rucolaa. Mielenkiintoinen makuyhdistelmä, ja ehdottomasti parempi kuin viimeksi testaamani lampaanlihapizza. Auraa olisi voinut tosin olla enemmänkin, ja pinjansiemeniä Napolin Garibaldin tapaan vielä lisäksi ;)

















Jälkkäriksi haettiin kuin haettiinkin kahvit Starbucksista. Siellä ei ollut lainkaan yhtä pahat jonot, vaikka paikka täynnä olikin. Itse otin jälleen saman Mocha Frappucinon, joita tuli kesällä Budapestissä juotua. Toimii tietysti helteellä paremmin, mutta Helsingissä oli silti varsin lämmin, viitisen astetta, joten ei tarvinnut kylmääkään kahvia juodessa palella. Ehdin myös ennen satamaan lähtöä nähdä vanhaa kaveria ja käydä oluella Stone'sissa.

Alennusmyynneistä ei varsinaisesti mitään sitten kuitenkaan löytynyt, vaikka kävin molemmissa Graniteissakin katselemassa. Kauhean isoja kantamuksia ei laivalle olisi viitsinytkään roudata mnukaan, mutta ostin kyllä tuollaiset peltiset säilytysämpärit ihan normaalihintaan Aleksin H&M Homesta. Sain säilöttyä niihin suurimman osan keittiövälineistäni, vanha rottinkinen kori kun oli alkanut jo tympäisemään.




2 kommenttia:

  1. Putten pizza <3<3<3 ai että, nyt tuli nälkä kun muistelenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meillä on täällä Napoli! Voit ehkä mennä lohtupitsalle? :)

      Poista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.