sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Unelmia elämästä

*** Nimipalvelimien kanssa oli lauantai-illasta sunnuntaiaamuun ongelmia, minkä vuoksi mitkään blogin kuvista eivät näkyneet. Vika näyttäisi olevan nyt ohi, mutta jos häiriöitä ilmenee, ilmoitelkaa!" ***

Mutta takaisin aiheisiin :) Kirjoittelin viime vuoden puolella uudesta australialaisesta folklöydöstäni Vance Joysta. Tuo silloin ilmestynyt EP olikin todella kova, kaikki biisit olivat yksinkertaisesti loistavia.

Nyt oikealta nimeltään James Keoghilta on ilmestynyt täyspitkä debyytti. 'Dream Your Life Away' löytyy tietysti Spotifystä, ja vaikka voisin edelleen vannoa eniten noiden vanhempien biisien nimeen, niin kyllä tämä sinne omien suosikkifolk-albumien joukkoon pääsee yhdessä muiden lemppareideni kanssa. Levyllä on kunnioitettavat 13 biisiä, joista osa on kuitenkin erilaisia versioita, mitä aiemmin kuullut, sekä lisäksi FlicFlacin versiointi tuosta suurimmasta 'Riptide' hitistä.

Ennen kaikkea Vance Joy on loistavaa taustamusiikkia, kuten suurin osa tästä genrestä. Jos tämä ei kuitenkaan kokonaisuutena iske yhtä aivan lujaa kuin muut suursuosikkini, niin pelkkää täytettä koko levy ei kuitenkaan missään nimessä ole. Jo ennalta kuultujen biisien lisäksi omiksi suosikeiksini ovat nousseet tuo toinen noista musiikkivideonakin julkaistuista kappaleista, 'Mess Is Mine' sekä 'All I Ever Wanted', 'We All Die Trying To Get It Right', 'Georgia' ja 'All I Ever Wanted'. Levyltä puuttuvat silti EP:n parhaat biisit 'Emmylou' ja 'Play With Fire'.






2 kommenttia:

  1. Vance Joy on kyl mun ihan ehdottomia lemppareita!
    Jotenkin aina yhdistä sen elokuuhun.
    Tää musa ja hyvä tee tekee loistavan kombon näin syyskuisena sunnuntai aamunakin ;)

    VastaaPoista
  2. Kyl se itelläkin sinne TOP5:n menee ehdottomasti tossa genressä, ja erityisesti juuri sunnuntaimusaa, niin elo- syys- kuin lokakuussakin :)

    VastaaPoista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.