keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Muumit järkyttivät Iltalehden lukijaa

Kirjoitin jo aiemmin Tove Janssonin juhlavuodesta, ja kävin viime viikolla myös katsomassa uuden Muumit Rivieralla -elokuvan, joka pohjautuu kaikille tutumpia Muumilaakson tarinoita tv-sarjaa enemmän alkuperäisiin sarjakuviin. Itse tarinan aihio taas sisältää alunperinkin havaintoja Toven ja hänen äitinsä reissulta Rivieralla.

Elokuvan ympärillähän kohuttiin jo etukäteen, sillä sitä markkinoitiin niin autenttisena kunnianosoituksena alkuperäisteokselle, että se olisi ainoastaan aikuisille sopivaa katsottavaa. No, huoli pois, sillä tokihan tässä oltiin ronskimpia, mitä niin sovinnaisessa tv-sarjassa, mutta taitavat ainoastaan nämä samat kukkahattutädit, jotka haluavat piilottaa alkoholimainonnan tyystin, olla niitä, jotka pitävät tätä lapsille sopimattomana. Elokuvan tultua teattereihin, ei kestänyt kuin reilun viikon, kun samat äidit jo järkyttyivät elokuvasta.

Lainaan tuosta edellämainitusta Iltalehden artikkelista tämän kommentin ja painan sen jälkeen pääni hiekkaan:

- Kävimme eilen katsomassa Muumit Rivieralla -elokuvaa. Kyseessä oli vähän erilainen muumielokuva. Pappa joi viskiä ja viiniä ja mamma hoiteli auliisti papan krapulaa. Niiskuneiti pelasti köyhyyksissään rahansa kasinolla saadakseen uudet bikinit ja flirttaili yökerhossa. Mukana oli myös "kiintiöhomo". Koira joka ei pitänyt koirista vaan kissoista, perheenäiti päivittelee.



Elokuvan erilaisuus on kuitenkin ollut hyvin tiedossa, joten on lähes älytöntä viedä lapsi tätä katsomaan, mikäli kokee aiheen itse sopimattomana. Toki elokuva on luokiteltu sallituksi ilman ikärajaa, mutta se kertonee ainoastaan siitä, että sisältö ei ihan oikeasti kovinkaan järkyttävää katsottavaa perheen pienimmillekään ole. Ehkä en kuitenkaan itsekään alle kouluikäistä veisi sitä katsomaan. Toiseksi kommentissa on paradoksi. Millä perusteella on tehty johtopäätös, että kissoista enemmän kuin koirista pitävä koira on "kiintiöhomo"?

Tarinassa Niiskuneiti haaveilee glamourista ja elokuvatähtien elämästä, Muumipappa taas seikkailusta, jonka matka Rivieralle mahdollistaisi. Näistä aineksista on saatu kasaan elokuvan (ja sarjakuvan) aihio, jossa koko perhe lähtee pienellä purjeveneellä kohti tuntematonta. Matkalla on tietysti mutkia, eihän se muuten seikkailu olisi, ja perillä Muumien elämä mullistuu heidän muuttaessa asumaan julkkisten kansoittamaan Grand hotelliin. Arkinen ja leppoisa muumilaaksoilu mullistuu kertaheitolla, kun heidät repäistään glamourelämän pyörteisiin, ja saapa siitä pappakin osansa, Muumipeikko ei niinkään arvosta.

Muutamissa arvosteluissa on kritisoitu tarinan epäloogisuutta, mutta itse en pysty tätä allekirjoittamaan laisinkaan. Sarjakuvan lukemisesta on varmastikin ainakin 20 vuotta, joten en sitä niin tarkkaan muista, että voisin elokuvaa lähteä vertaamaan, mutta mielestäni elokuva kantaa hienosti alusta loppuun saakka. Juonen kaari on eheä, ja mielestäni siinä on selkeä alku sekä loppu. Kaikki mitä matkan varrella tapahtuu, toimii kyllä keskenään olennaisena osana tarinan kulkua.

En kuitenkaan pitänyt tätä niin huikeana elokuvana, että pitäisin sitä ehdottomasti elokuvateatterikäynnin arvoisena. Hauska se oli, katsottava, mutta itse kävinkin sen tiiraamassa Niagarassa viidellä eurolla. Sen verran tästä kyllä voi maksaa, tai sitten odottaa sen julkaisua Blu-raylle.


2 kommenttia:

  1. Toi Iltalehden kommentti :D En aidosti ole ihan varma itkisikö vai nauraisiko...

    VastaaPoista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.