perjantai 14. marraskuuta 2014

Meksikolaista ruokaa ja ranskalaista tunnelmaa

Viikonloppuun mahtuu Cinemadrome -festareiden lisäksi myös jälleen Ravintolapäivä, jota vietetään lauantaina ympäri maailman. Mutta Suomestahan koko homma on lähtenyt, ja täällä se aktiivisintakin on. Itse tosin olen jo pidempään kokenut, että pari näitä vuoteen riittäisi, toukokuussa ja elokuussa. Mutta koska ilmat nyt kuitenkin vielä melko kohtuulliset vuodenaikaan nähden ovat, eikä lumimyrskyä ainakaan toistaiseksi vielä lauantaille ole luvattu, lähden ainakin parit paikat testaamaan.

Vaihtoehtoja ei tällä kertaa olekaan aivan yhtä paljon kuin kesällä, mutta takuuvarmasti pitää nyt ainakin mennä La Negritaan Kehräsaareen. Kerroinkin meidän käyneen katsastamassa myyntipisteellä edellisen Ravintolapäivän aikaan, mutta arviolta yli puolen tunnin jono oli liikaa. Toivottavasti tällä kertaa natsaa, ja päästään maistelemaan meksikon herkkuja aamiaiseksi. Postauksen tamales-kuva on otettu La Negritan Facebook -sivuilta. Kyseistä ruokalajia on tiettävästi tarjolla tänäkin lauantaina!

Jälkiruuaksi kelpaavat TAMK:in hotelli- ja ravintola-alan opiskelijoiden creppiravintolan tuotokset ranskalaiseen tapaan. Movemberin teemaan (jota muuten en ensimmäistä kertaa itse nyt vietä) sopien ravintolan nimi on La Moustache, ja se toimii tämän yhden päivän ajan useamman kerran Suomen parhaaksi hostelliksi palkitun Dream Hostelin tiloissa lähellä Sorsapuistoa. Suolaisiakin creppejä on kyllä tarjolla, jos meksikolaisen ruuan jälkeen nälkä vielä jää. Välillä on myöskin kiva päästä sisätiloihinkin syömään tähän vuodenaikaan.

Myös Pikku ohukaisela tekee odotetun paluun Ravintolapäivään, ja mikäli vain napa vielä vetää, siellä voisi käydä. Kokemukset parin vuoden takaa olivat sen verran positiiviset, että tätä olen odottanut jo tässä välissä useampaan kertaan. Ainakaan noita ohukaisia ei ole hinnalla pilattu, eivätkä hinnat ole kahdessa vuodessa nousseet mihinkään - kaksi ohukaista saa edelleen eurolla! Voi kuitenkin olla, että mahan vetoisuus on näiden edellisten paikkojen jälkeen liian rajallinen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.