sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Onneksi olkoon Helsinki!

Päivän karsinnoissa eilen Tampere Areenalla Kallion joukkue voitti Tampere Roller Derbyn, ja eteni finaaliin. Illan viimeisessä pelissä Helsinki Roller Derby taas meni ja heilautti itsensä ylivoimaisesti Suomen mestariksi, ja näin osat vaihtuivat. Aiemmin päivällä he olivat karsineet Turun Dirty River Roller Grrrlsiä vastaan ja voittaneet. Onneksi olkoon siis heille, vaikka kannatinkin Kallio Rolling Rainbow'ta. Sen lisäksi, että Kallio on vain mesta paikka, heillä on ylivoimaisesti siisteimmät kannatusmerkkikset! :)

Ja tietenkin onnea myös pronssia saavuttaneelle Tampereen tiimille, tuskallisen väännön jälkeen toinen erä meni ylivoimaisesti kotijoukkueen hyväksi, ja hyvä niin. Olikin kiva käydä katsomassa pitkästä aikaa derbyä, ja kiitos kuuluu tietenkin jälkimmäiselle joukkueelle ystävällisestä kutsusta.

Tämä sunnuntai menee chillaillessa ja lihapullakastiketta tehden. Aloin jo aamupäivästä tekemään lihapullia ja nyt työn alla on tomaatti-valkoviinikastike, joka saa hautua rauhassa muutaman tunnin. Leppoisaa sunnuntaita!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.