maanantai 8. joulukuuta 2014

Designia, vintagea ja herkkuja

Tampereelle on tänä vuonna saapunut Kätkö Vintagen lisäksi toinenkin retrovaatteita- ja tavaraa myyvä putiikki rikastuttamaan kaupungin vintagetarjontaa. Aleksanterinkadulle Kaksiota vastapäätä tämän vuoden heinäkuussa avattu Forget Me Not on oikeastaan paluumuuttaja, sillä joitakin vuosia sitten liike sijaitsi suurin piirtein korttelin verran rautatieasemalle päin, mutta silloin konsepti oli hieman erilainen.

Nyt takaisin palannut kauppa avattiin uudella liikeidealla Tampereen parhaimmille sijainneille siis samaan kortteliin, jonka kivijalassa sijaitsevat jo ennestään monet designiin erikoistuneet liikkeet, kuten mm. SuperMukava, Vintage Garden ja Design Boulevard.

Vaatteiden, kenkien ja laukkujen lisäksi valikoimasta löytyy esimerkiksi vanhoja astioita, purnukoita, postikortteja ja kirjoja. Mutta vaikka osa on secondhandia, on myytävänä paljon uustuotantoa ja Designtoriltakin tuttujen pienyritysten koruja, pussukoita, sekä sarjakuvia ja eri bändien omakustannemusiikkia niin kasetteina kuin vinyyleinä. Retro kun nimittäin on tässä upeassa liikkeessä mieliinpainuvasti näkyvillä joka puolella. Kun Forget Me Notin, tai samassa liiketilassa sijaitsevan Oopsy Daisy -indiekahvilan oven avaa, tuntuu kuin hyppäisi 30-40 vuotta ajassa taaksepäin. Värit ovat vahvasti 70-lukua - ruskeaa, vihreää, oranssia, keltaista ja punaista on joka puolella. Omistajien omien sanojen mukaan heille mieleen ovat erityisesti 60-70-luvun huiput, lapsuusmuistoja herättävät printit, materiaalit ja nostalginen esineistö. Ja nostalgiahan se itsellekin iski vahvasti, sillä bongasin mm. samanlaisen seinäkellon, sekä lautasia, joita meillä on kotona ollut omassa lapsuudessani.

















Ja todellakin, kaupan puolella on näitä monenlaisia ihania tavaroita, vaikkapa tähän vuodenaikaan sopivasti pukinkonttiin. Itsekin tein hieman lahjahankintoja, mutta tuo kahvilapa se vasta symppis onkin! Kovin suuri se ei ole, mutta niin suloinen soppi, että täällä aika vierähtäisi herkkuja syödessä, ja juomia nauttiessa.

Kaikki Oopsy Daisyn leivonnaiset tehdään itse, ja hieman kotikutoinen fiilis niistä tuleekin, aivan kuten koko paikasta. Oikeastaan tuntuu, että olisi jonkun olohuoneessa kahvittelemassa. Valtaosa kahvilatuotteista on, jos nyt eivät aivan kaikki vegaanisia, niin ainakin kasvisruokavalioon sopivia. Itse nautiskelin todella hyvää soijamaitoon tehtyä kaakaota soijakermavaahdolla, ja saksanpähkinä-blondiekakkua, niin herkullista!

Suoraan sanottuna ihastuin tähän paikkaan niin kovin, että varsinkin kahvilla tai kaakaolla täytyy alkaa käymään useamminkin. Ja itseasiassa olenkin jo käynyt kahdesti, sillä poikkesin vielä kahvilan puolella uudelleen ennen Tornihotelliin menoakin. Sijainti on kuitenkin aivan loistava juuri Tampereen Sohossa, josta melkein kaikki muukin kiehtova täällä löytyy, eikä tälläistä konseptia toisaalta täältä vielä entuudestaan ole ollut. Kiitos Forget Me Notin pitäjille, olette tehneet omalta osaltanne tärkeää työtä, ja elävöittäneet kaupungin vaihtoehtoskeneä.

Tulevana viikonloppuna on muuten myös sitten seuraava Designtorikin Klubilla ja Pakkahuoneella. Perinteisesti tähän vuodenaikaan tapahtuma on kaksipäiväinen. Itse en ikävä kyllä sinne pääse, sillä olen tuolloin Tallinnassa.
















8 kommenttia:

  1. Ihana paikka! Miks mun piti muuttaa Tampereelta pois kun siellä on kaikkea kivaa ja täällä ei mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä kysymys! :) Ehkä sun pitää paluumuuttaa kans, niinkun ForgetMeNot :) Sun alalta varmaan töitä löytyy joka kaupungista.

      Poista
    2. Mulla on hirveen vahva tunne, että kyllä jossain vaiheessa taas tampereelle muutan :)

      Poista
  2. Eiiiii kerkesit eka, olin JUST rupeemassa raapustamaan blogipostausta Forget Me Notista :D No paikka on niin ihana, että sietääkin saada osakseen hehkutusta mahdollisimman monelta suunnalta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ei haittaa, ja onhan meillä varmaan eri lukijoita :)

      Millon kävit tuolla (viimeks)? Mulla vähän venähti tän julkaseminen kun toi tornisetti oli prioriteeteissä ekana.

      Poista
    2. Perjantaina kävin napsimassa kuvat :)

      Poista
    3. Okka. Mä en hirveen usein ite ehdi viikolla ennen kuutta, harmittelin sitä siellä tyypeillekin, ehdotin, et kahvila olis myöhempään auki. Ei siis vaan mun takia, mut olis kiva istua iltaa vaikka edes seiskaan kasiin tuolla.

      Poista

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.