tiistai 23. joulukuuta 2014

Taksivinkkejä Tallinnan kävijöille

Vielä yhden postauksen verran yleistä asiaa Tallinnasta. Kuten varmaan jokainen Tallinnan kävijä tietää, on eri taksifirmoja kaupungissa useita, ja niin autojen, kuin hintatasokin vaihtelee rajusti. Laadukkain ja luotettavin vaihtoehto on tainnut vuosikausia olla Tulika Takso, mutta lisäksi laadukkaampien taksien markkinoille on tullut viime vuosina Tallinkin oma taksifirma Tallink Takso. Hintahaitari tietysti oli jo etukäteen tiedossa, mutta haluan silti jakaa nämä pari, sekä hyvää, että huonoa kokemusta kanssanne.

Varokaa viimeiseen saakka ainakin sellaista yritystä kuin Maksitakso. Kyseessä saattaa olla nimensä mukaisestikin pelkästään tilatakseilla operoiva pulju, mutta nimi vääntyi meidän suussamme jo rehellisesti tunnustetuksi kalleimmaksi vaihtoehdoksi, Maksitakso, maksimi hinta.

Olimme edellisenä iltana ottaneet Telliskiven alueelta hieman kauempaa keskustasta taksin hotellillemme Viruun (ylin kartta). Tuon taksin meille tilasi ystävällisesti Pudelin henkilökunta ja firman nimi oli Smile Takso. Sellaisesta firmasta en aiemmin ollut kuullutkaan, ja auton saapuessa se olikin 80/90-luvun vaihteen ranskalainen "tila-auto", eli 7-paikkainen farmari, jossa yksi ylimääräinen penkkirivi oli mahdutettu takakonttiin (no kidding!). Taakse pääsi kääntämällä yhtä takapenkkiä (tai siis keskipenkkiä) ja matkakokemus oli vähintäänkin huvittava. Mutta huvittava oli myös hinta, kustannus tuosta alle kolmen kilometrin matkasta oli vaivaiset neljä euroa koko porukalta. Se oli melkein puolet halvempi, mitä menosuuntaan maksamamme raitiovaunuliput :)



Sen sijaan lähtöpäivänä kun kaikilla oli hotellilta enemmän matkatavaraa mukanaan, ja tarkoitus oli suunnata SuperAlkolle D-terminaalin lähelle, otimme tosiaan hotellin ovelta Maksitakson minibussin (toinen kartta). Auton ovessa mainittu hinta oli aloitukselta jotakin viiden ja kuuden euron välistä, ja kilometritaksa reilun euron. Kuten kuvista näkyy, matkaa kertyy tuolloin ainoastaan reilu puolitoista kilometriä. Se oli kuitenkin matkatavaroiden kanssa sellainen matka, että ajattelimme kustannuksen olevan varsin kohtuullinen yhtä henkeä kohden, ja toisaalta kyllähän tuo edellisillan positiivinen taksikokemus vaikutti sekin omalta osaltaan päätökseen.

Sen lisäksi, että taksikuskilta ei löytynyt mittaria koko autosta, hän lähti välittömästi ajamaan kiertotietä kohteeseen (suurinpiirtein kartassa näkyvää vasemmanpuoleista harmaata lenkkiä). SuperAlkolle saavuttaessa hinta oli virolaisittain huimat 15 euroa. Auton ikkunassa ollut hinnasto ei siinä vaiheessa paljoa paina kun mittaria ei näy missään. Meistä kukaan ei viitsinyt alkaa kuljettajalle siinä vaiheessa reklamoimaan, etenkin, koska matkatavaramme olivat vielä auton tavaratilassa. Jälkikäteen ajateltuna olisi ainakin pitänyt vaatia kyydistä kuittia, jonka olisi voinut sitten lähettää yritykselle jälkireklamaationa. Jokatapauksessa vaikka tässä oli omaakin vikaa mukana, mielestäni meidät ryöstettiin laillisesti. Näitä huonoja taksikokemuksiahan mulle on tullut Tallinnassa aiemminkin vastaan (viimeinen kartta), viime vuonna jouduin maksamaan kahdeksan euroa myös reilun 1,5 kilometrin matkasta satamaan. Tuolloisen taksifirman nimeä en kuitenkaan painanut mieleeni, logosta päätellen kyseessä saattoi olla mahdollisesti City Takso.

Huomion arvoista on, että virolainen taksin mobiilitilauspalvelu Taxify luonnollisesti toimii Tallinnassa, ja vaikuttaa varsin pätevältä tavalta tilata taksi etenkin noin ulkomailla, jos ei halua soitella puhelimella taksikeskukseen. Taxifyn kautta ei ilmeisesti kuitenkaan ainakaan vielä pysty tilaamaan autoa yli neljälle hengelle, tai sitten autoja täytyisi tilata kaksi kappaletta. Ja meitä kuitenkin oli sen verran iso porukka, että normaalitaksi ei tullut kummallakaan reissulla kyseeseen, joten emme voineet palvelua vielä testata. Myös Smile Takson kuljettajalla kuitenkin oli etupaneelissa tabletti, joten se kuuluu palvelun piiriin. Ensi kerralla testaan tuota kyllä! Kannattaa siis kuitenkin olla tarkkana, mitä takseja Tallinnassa käyttää, ja pitää omista oikeuksistaan kiinni - pyytää kuljettajaa käynnistämään mittari, ja vaatia kyydistä kuittia lopuksi.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on hyväksyttävänä. Pidätän oikeuden julkaista ainoastaan asiallisia kommentteja.