keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Testailua Suomen kesässä

Ei oo kyllä kelit helliny tätä lomalaista täällä suunnalla, lämpötilat ovat olleet niin alhaiset että veikkaan tämän olevan kylmin kesäkuu vuosiin. Aurinko ehti kuitenkin pilkahtaa tänään hetken ennen kuin meni pilveen ja alkoi satamaan. Kastuin tosin onneksi vasta aivan loppuvaiheessa kotimatkalla.

Ihan ensi alkuun pyydän myös anteeksi muutaman kuvan huonoa laatua, mutta kaikki kuvat on otettu kamerallani josta on näyttö rikki. Näin ollen kuvat joutuu ottamaan summan mutikassa :)



Kun alkoi ensi kerran sataa, oltiin juuri silloin Aschanissa. Tuo uusi kahvilaketju joka alkoi pyörittää kahvilabisenstä entisten Wayne's Coffeiden tilalla.

On pitänyt jo pidemmän aikaa käydä paikka testaamassa, mutta se on vain jotenkin jäänyt. Tänään näin kaveria lyhyesti ennen kuin hän meni töihin ja mahdollisuus testata tämä, tuli eteen.



Tämä kahvila jossa me kävimme, sijaitsee Koskipuiston reunalla Koskikadulla suurin piirtein puolimatkassa Hemingway'sista ja Vilasta. Sijainti on mitä loistavin kahvilatoiminnalle, vuodenajasta tietysti riippumatta, mutta näin kesällä edustan terassi on todella viihtyisällä paikalla ja eiköhän tästä uusi kantapaikkani tullut mitä tulee kahvin juontiin. Sen sijaan mikään ei pysty syrjäyttämään Café Europaa ajanviettopaikkana :)



Paikka näyttää kunnostautuneen erityisesti tarjonnallaan, sillä erilaisia kahvivaihtoehtoja löytyi runsaslukuisesti listalta. Tietenkin muitakin juomia löytyy, mutta se varsinainen juttu millä Aschan erottuu useimmista muista kahviloista, on erittäin laaja sekä suolaisten että makeiden leivonnaisten tarjonta. Vaihtoehtoja on runsaasti ja erityisesti makea puoli näytti todella kutkuttavalta.



Itse otin omenapiirakan vaniljavaahdolla ja jäälaten ja pala ei ollut ainoastaan iso, vaan todella maukas. Todennäköisesti paras omenapiirakka jonka olen missään syönyt. Päällä oli tavallisesta poiketen myös muutamia tuoreita marjoja joka oli piristävä yksityiskohta, mutta helli myös makuhermoja. Erityisesti mansikka sopi makupalettiin kuin nenä päähän.




Aschan sijaitsee niin keskeisellä paikalla että hinnat tietysti ymmärtää, mutta jos jostain miinusta tulisi, olisi se juurikin hinta. Kahville ja piirakalle tuli yhteishintaa yhdeksän euroa joka kuitenkin on minusta varsin kohtuullinen näin hyvästä kokonaisuudesta. Ja kun etenkin jäälatte oli suuri ja maistuva, ohitti se aiemman suosikkini, Kahvila Valon jäälaten kertaheitolla. 


  


Kahvittelun jälkeen kierreltiin muutamat paikat alennusmyyntien toivossa mutta kun vasta tuli paljon shoppailtua, jäin tyhjin käsin eikä se edes harmittanut. Päivän asuna on diy-farkkuliivi ja H&M:n farkut. Jalassa Topmanin espadrillot ja päällä t-paita jonka ostin Budapestin Pull & Bearista.




Lopuksi polkaisin Tuntsalla kohti Amuria mielessä käydä testaamassa aiemmin kehuja saanut turkkilainen parturi High Style. Ensimmäisen kerran kuulin tästä pari kuukautta sitten kaverilta, jonka työkaveri käy tuolla parturissa. Sitten etsittyäni paikan tiedot käsiini, eteeni tuli runsaasti positiivisia kommentteja.


Etuna tässä ei ole ainoastaan ammattitaito joka on raudanluja, vaan myös hinta. Miesten hiustenleikkuu (ei tullut kysyttyä leikkaavatko vain miesten hiuksia) 15 euroa! Pilkkahinta nykypäivänä.


Kaverini työkaveri olikin kysynyt että miten kannattaa pitää hintoja niin alhaalla. Vastaukseksi omistaja oli sanonut että mieluummin hän ottaa monta asiakasta halvalla kuin vähän kalliilla. Näinpä, High Style saikin minusta kanta-asiakkaan.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

From Budapest with Love

Takaisin on palattu, täällähän on ihan syksyiset ilmat. Unkarissa kun oli joka päivä vähintään +30 ja nahkakin onnistui palamaan aika pahasti, tuntuu tälläinen aika erilaiselta :)

Kuvia tuli napsittua yli 500 ja kamerakin hajosi siinä rytäkässä, joten joudutte taas hetken aikaa jatkossa tyytymään hieman suttuisempiin kuviin. Yritin valita joitakin mielenkiintoisia kohokohtia reissusta tänne.



Lennettiin tiistai-iltana Budapestiin ja koska jalkapallon EM-kisojen peli oli jo alkanut, kiirehdimme nopeasti hotellilta etsimään baaria. Hotellimme sijaitsi aivan ydinkeskustassa, vain parisataa metriä päämetroasemalta. Ja aika tuurilla löysimmekin paikan, varsinaisen nimihirviö Ördög Sarok Sörözőn jossa oli koko matkamme edullisimmat oluet. Halvin merkki lähti n. 70 sentillä/0,5l ja toisetkin paikalliset oluet n. reilulla eurolla.

Budapestissä muuten kuvataan Die Hard 5:sta, ja taksimatkalla kentältä hotellille näimmekin suljetulla alueella kuvauksia. Näin maastohousuisen kaljupäisen miehen takaapäin, jonka luonnollisesti oletan olleen itse herra Bruce Willis (tai hänen stunttinsa :) ).

Yllä oleva kuva on keskiviikkoaamun aamiaiskuva. Hotellimme oli huoneistohotelli, eikä siellä ollut ravintolaa, niinpä päätimme mennä omatoimisesti etsimään sellaista ja Anna Café löytyikin läheltä Vörösmartyn aukiota. Huoneistossa oli tietenkin jääkaappi ja täydelliset keittiövarusteet.



Aamiaisen jälkeen lähdettiin shoppailemaan ja kiertelemään nähtävyyksiä. Käytiin Széchenyin ketjusillalla, katsomassa unkarinjuutalaisten muistomerkkiä Tonavan rannalla ja kaupunkiin tutustuessa törmäsin Budapestin Oulun vastineeseen, polliisiin, tai siis Rendőrségiin. 





Koska Budapestista löytyvät kaikki itselle mielenkiintoiset kaupat, mm. Pull & Bear, Bershka ja New Yorker, olin jo etukäteen melko liekeissä päästessäni shoppailemaan. Kaiken lisäksi kaikilla näillä liikkeillä on useita myymälöitä sekä keskustassa että kauppakeskuksissa.



Liettuassa käydessä mulle selvisi ensi kerran että tälläisiäkin basilikoja on olemassa. Aiemmin tunsin vain tuon italailaisen ruokavalion ydinkasvin :) Näkymät ovat siis Szent István basilikan katolta.



Päivän ensimmäisen shoppailu- ja turistikierroksen jälkeen käytiin hotellilla virkistäytymässä. Lämpötila tosiaan oli todella paahtava ja välikuolema oli tarpeen. Raikasta juotavaa, suihkua ja uudet vaatteet tietenkin! Päällä on uudet Pull & Bearin shortsit, New Yorkerin flipflopit ja vanhempi Topmanin paita. Näillä eväillä lähdettiin isohkoon Westendin kauppakeskukseen muutaman metropysäkin päähän hotellilta.



Kauppakeskuksesta löytyi loppujen lopuksi aika vähän ostettavaa, mutta ikkunashoppailukin on kivaa. Itse en ostanut sieltä mitään. Mutta syömässä käytiin T.G.I. Friday'sissä. Olin jo etukäteen kiinnostunut tuosta paikasta, niitä kun ei Suomesta löydy. Oma burgerini oli varsin hyvä, enkä tiennyt vielä paremmasta.



Shoppailusta ja kävelystä uupuneena jäätiin hotellille, koska kisoistakin oli menossa välipäivä.

Seuraavana aamuna lähdettiin melko ex-tempore kohti Budapestin eläintarhaa. Matkalla pysähdyimme ottamaan muutaman kuvan aivan huikeasta paikasta, Sankarien aukiosta. Budapestissa oli paljon roomalaistyylisiä rakennuksia joista tämä muistomerkki oli yksi hienoimmista.



Eläintarha oli aivan huikea kokemus, ei tässä vertailussa paljon Ähtärit tai Korkeasaaret pärjää, kahdentoista vuoden takaisesta Tallinnakokemuksesta puhumattakaan :)

Oli virtahepo, norsuja, antilooppeja, kirahveja, sarvikuonoja, seeproja, leijonia, leopardi, jääkarhu, merileijonia, kameleita, mangusteja ja lukuisia muita, mutta leikkisät parivuotiaat tiikerit veivät eniten sydämeni. Näistä veijareista otin toistakymmentä kuvaa :) Kaiken kaikkiaan niin hieno paikka että ehdottomasti suosittelen käymään jos Budapestiin eksytte.

Vieressä on lisäksi Vidampark, huvipuisto sekä Széchenyin kuuluisa kylpylä. Ikävä kyllä emme ehtineet käydä kummassakaan.



Jalassa olivat uudet ja samat shortsit kuin muinakin päivinä ja päällä viime viikolla Carlingsista synttärilahjakortilla ostamani hieno ankkuripaita.



Eläintarhassa vierähti useampi tunti ja taas oli (helteen vuoksi) pieni lepohetki paikallaan.

Tämän jälkeen jatkettiin shoppailua ja mentiin syömään Hard Rock Caféhen Vörösmartyn aukion laitaan. Mulla oli siis menossa reissussa kaikkea muuta, kuin kulinaristinen paikalliseen ruokaan tutustumistaktiikka ja taas kerran söin hampurilaisen, joka peittosi edellisen päivän jo mainioksi kehumani T.G.I. Fridaysin bbq-purilaisen.



Useamman päivän helle toi uuden ominaisuuden torstain ja perjantain välisenä yönä, kun taivas repesi ja ukkosti aivan hotellimme päällä. Perjantaiaamu valkeni hieman usvaisessa ja trooppisen kosteassa helteessä, joka olikin sitten viimeinen kokonainen reissupäivä, juhannusaatto näin tuttavallisemmin.

Perjantaina lähdettiin ensimmäistä kertaa toiselle puolelle Tonavaa, Budaan. Matka vuorelle taittui funikulaarilla joka oli hauska kokemus. Jos ette tiedä mikä on funikulaari niin KVG! :)





Linnavuoren laella käytiin tutustumassa Budan linnan alueeseen. Nämä piha-alueet patsaineen, eikä tietenkään vähiten hienoine Pest-maisemineen, eivät jaksaneet lopettaa yllättämistä. Aivan huikea paikka. Jälkimmäinen kuva, jossa linna näkyy paremmin on otettu Citadellan linnoituksesta josta myöhemmin enemmän.



Mutta jos Budan linna jaksoi yllättää, niin Matyaksen kirkko pienen matkan päässä, myös Linnavuoren reunalla oli varsinainen viimeinen niitti joka sai mut sekoamaan. En ole uskonnollinen ihminen, mutta ulkomailla kirkkojen arkkitehtuuri ja yksityiskohdat saavat hiljaiseksi. Samanlaista Wau!-efektiä olen kokenut mm. Uppsalan tuomiokirkossa ja Kaunasin katedraalissa sisällä.



Emme tosin ostaneet lippua ja käyneet sisällä, sillä jo ulkoalueet vakuuttivat niin täydellisesti. Ei ole vaikea myöskään havaita muotoja joita löytyy eri puolilta Eurooppaa linnoista ja kirkoista, jotka ovat toimineet Disneyn linnan innoittajana.



Koska kirkko oli vuoren reunalla, oli myös sen useista eri näköalatasanteilta mahtavat näkymät Pestiin ja sisäpihalla oli upeita patsaita ja veistoksia.



Linnavuorelta lähdettiin bussilla Gellértinvuorelle, joka on Budapestin keskusta-alueen korkein paikka. Vain János-hegyn ja Hármashatár-hegyn kukkulat jotka näkyvät alla olevassa kuvassa horisontissa, ovat korkeampia. Mutta sinne lähtemiseen meidän aikamme ei tällä kertaa riittänyt.

Vuoren huipulla sijaitsee Citadellan linnoitus ja sen kärjessä Unkarin vapaudenpatsas, Szabadság-szobor. Linnoitus on 1800-luvulta ja 1956 sen valloittivat venäläiset, jotka käyttivät sitä tukikohtanaan Unkarin kansannousun aikaan.



Linnoituksessa on myös toisen maailmansodan bunkkerimuseo, jossa käytiin pyörähtämässä. Ylös linnoitukseen ja museoon ei pääse ilman pääsymaksua, patsaalle kyllä. Luonnollisesti korkeimmalta paikalta on myös parhaat näkymät.





Palattuamme Pestin puolelle, lähdettiin metsästämään Budapestin suurta kauppahallia, joka sijaitsee kuuluisan ostoskatu Váci Utcan päässä. Halli on tullut itselle tutuksi useista ruoka- ja matkailuohjelmista joten pitihän sinne päästä. Mutta koska tarkoituksena oli mennä vielä syömäänkin, jäi kierros lyhyeksi.




Matkalla hallille piipahdimme matkan varrella Icebarissa joka on todella mielenkiintoinen paikka, joskaan ei suomalaiselle niin eksoottinen, miinusasteita on nimittäin vain yksi :)


Baariin joutuu pukemaan turvallisuussyistä lämpimän huovan ja hanskat, sillä drinkitkin tarjoillaan jäästä valmistetuista laseista.




Hallilta käveltiin ravintolakatu Ráday utcalle, jossa oli unkarista lähtöisin olevan tuttuni suosittelema ravintola, Manga Cowboy. Jälleen kerran lautaselle päätyi hampurilainen :)




Arigato cheeseburger saattoi hypätä koputtelemaan kaikkien aikojen parhaimpia syömiäni hampurilaisia. Pihvi oli mehevä, mausteet raikkaita ja oheen tulleet ranskalaiset itse tehtyjä, todella maukkaita. Kaikissa käymissäni paikoissa saattoi pihvin kypsyydeksi valita mediumin joka on aina loistava valinta lihalle, myös jauhetulle.




Koska en aamun lievästä pilvisestä kelistä johtuen ollut suojautunut ensimmäistä kertaa koko reissun aikana aurinkorasvalla, onnistuin tämän päivän aikana polttamaan itseni kivuliaasti. Otsa, niska, käsivarret, pohkeet ja jalkapöytä pääsivät käryämään oikein kunnolla.


Käytiin vielä illalla shoppailemassa, mutta jouduin pukeutumaan pitkähihaiseen ja pitkiin farkkuihin sekä tossuihin suojatakseni itseäni pahemmalta. Se ei ole välttämättä noissa asteissa kaikkein mukavinta. Piti myös vielä käydä tutuksi tulleessa baarissa juomassa edullista olutta ja katsomassa Saksa-Kreikka peliä.




Lauantaina oli aika pakata kamppeet. Vielä kerran kierreltiin kauppoja, jos jotain olisin löytänyt ja yhden hihattoman peruspaidan ostinkin. Kaikista nyt ostamista vaatteista tulee kyllä aikanaan käyttökuvia, kunhan niitä alan enemmän käyttää. Yllä olevassa päivän kuvassa jouduin edelleen verhoutumaan pidempiin housuihin ja Consseihin säästyäkseni ylimääräiseltä palamiselta.


Ennen kentälle lähtöä käytiin vielä syömässä Burger Kingissä ja kaljalla lähikahvilan terassilla. Oli aivan paras reissu noita muutamaa pientä harmin aihetta lukuunottamatta, rakastuin Budapestiin. Toivottavasti vielä joskus pääsen käymään siellä uudestaan!

Suomessa sataa ja on kylmä, mutta onneksi ensimmäistä lomapätkää on jäljellä vielä viikko.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Sääkatsaus

Sääennuste on muuttunut, ei tosin huonomnpaan :) Kuten aiemmassa lomapostauksessa linkitin, joka päivälle lisäasteita on tässä viikonlopun aikana tullut vähintään +2 ja esimerkiksi keskiviikolle lupaa +35 ja torstaille +36. Se on koko lailla kuuma!



Se tarkoittaa väistämättömästi shortsipakkoa. Mä en ole lainkaan shortsien ystävä, mun mielestä lähes kaikki shortsit ovat tyylittömiä eivätkä ne muutenkaan sovi mulle. Jos taas puhutaan capreista, ei niiden hyöty ole edes merkittävä verrattuna pitkiin housuihin ja caprit miehellä... no, jääköön sanomatta.

Niinpä joudun todennäköisesti kulkemaan yllä olevan kuvan kaltaisessa asussa siitä piittaamatta, miltä näytän. Käytännöllisyys menee muun edelle kun lämpötilat nousevat yli kolmenkymmenen.



Päivän asuna toimii variaatio yllä olevasta asusta, kuvan asu on eiliseltä. Päällä tänäänkin samat uudet H&M:n farkut, kirpparilta löytämäni diy-farkkuliivi ja UFF:in merimieslakki, vain t-paita vaihtuu :)

Pikkuveljeni joka on käymässä Ruotsista täällä, tulee vielä piipahtamaan mun luona päivällä. Lisäksi näen vielä illalla kaveria jota en ole nähnyt viime vuoden jälkeen. Mukavaa viikkoa!

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Fiksit?

I don't feel the sickness yet, but it's in the post. That's for sure. I'm in the junkie limbo at the moment. Too ill to sleep. Too tired to stay awake, but the sickness is on its way. Sweat, chills, nausea. Pain and craving. A need like nothing else I've ever known will soon take hold of me. It's on its way. 
-Mark "Rent-boy" Renton



Hanna sanoi et mä näytän tässä kuvassa ihan narkkarilta. No, se ei kyllä ihan ollut tarkoitus mutta innosti siten mut lainaamaan kuvatekstiksi pätkän vuoden 1996 kulttiklassikkoa 'Trainspottingia'.

Elokuvan joka teki tunnetuksi mm. Robert Carlylen ja Ewan McGregorin mieliinpainuvalla tavalla. Erityisesti Carlyle on sittemin kunnostautunut useassa väkevässä roolissa monen muun ohessa Daffynä 'The Beachissa' joka on yksi mun kaikkien aikojen suosikkielokuvia ja Hitlerinä itsestään kertovassa elokuvassa 'Pahuuden nousussa'.

Ewanin elokuvat eivät ehkä ole niinkään mun makuun, mutta yksi viime vuosien loistavimmista elokuvista on ehdottomasti 'The Beginners'.



Käsittelin kuvat tahallisesti ylivalottuneiksi ja vääntäen kontrastit tappiin. Omasta mielestä ihan onnistuneet editit ja mun mielestä näissä on ehkä enemmän elokuvamaisuutta tai punkhenkeä kuin narkkarilookia.

Vaatteethan eivät oikeastaan erotu, mutta päällä Conssit, uudet torstaina ostamani H&M:n farkut ja farkkupaita sekä alla Topmanin Union Jack t-paita.

I need a fix...

perjantai 15. kesäkuuta 2012

L.O.M.A.

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin, nyt. Seuraavat kaksi viikkoa, matkin Naantalin aurinkoo.



Sieltä se napsahti, loma. On ihan helvetin hyvä fiilis. On tätä odotettukin ja Suomen kesä ikäänkuin vasta alkoi eilen tosissaan mun loman kunniaks :) Ja iisisti aionkin ottaa, en aio liian paljon rääkätä itseäni reissussakaan vaan ottaa sen loman ja rentoutumisen kannalta.

Kävin eilen kaupungilla ja ulkona oli aivan kunnon seksihelle, se kertoi mulle siitä että kesä on tullut. Mun tarkoituksena oli käydä shoppailemassa Hannalta synttärilahjaksi saamani lahjakortti, mutta vaikka matka on tulossa niin en malttanut käydä tsekkaamassa alennusmyyntejä myös H&M:ssä.



Niinpä mukaan tarttuivat heti farkut ja farkkupaita, parikymppiä kipaleelta. Hyvä löytö mun mielestä. Muutoin täytyi hillitä itseään koska kyllähän sieltä olis vaikka mitä voinut tarttua mukaan. Ens viikolla kuitenkin pääsee tsekkaamaan kaikki lempikauppani joilla kaikilla on Budapestissa useita myymälöitä.



Alun perin kävin siis Koskarin Carlingissa mutta en löytänyt sieltä mitään, vaikka alet sielläkin olivat käynnissä. Henkkamaukasta lähdin Hämeenkadun Cartsuun jossa sovitin jo pari vuotta kuumotelleita Leviksen harmaita 510:jä. Pettymys oli kieltämättä lievä kun ne eivät näyttäneetkään niin hyviltä päällä kuin olin odottanut.

Sen sijaan ikään kuin B-pläänillä ostin tuon ankkuripaidan jota olin jo aiemmin katsellut pariin otteeseen. Tykkään. Eniten mua mietitytti se että noita kävelee varmaan kymmenen vastaan kaupungilla joka päivä.



Sääennustehan ehtii vielä muuttua moneen kertaan, mutta kieltämättä aika mainiolta lomasäältä näyttää. En yhtään pistäis pahakseni vaikka joka päivä olisi yli +30, hellettä pääsee hetkellisesti pakoon varjoon tai kauppakeskuksiin ja baareihin :)

Nyt tekis mieli terdelle!

torstai 14. kesäkuuta 2012

French Films - When People Like You Filled The Heavens

French Films tarjoilee uuden sinkkunsa, takuuvarmalla tavaramerkkisaundillaan varustettuna. Iski heti ekalle soitolla ns. kympillä. Nauttikaa! 

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kasarivaatteet

Mä tiedän et monelle tällänen kasarimuoti ei putoa, mut uskon et teissä lukijat on myös niitä tyyppejä jotka samalla tavalla vaalivat nostalgiaa ja menneiden aikojen muotia.

Facebookissa nousi esiin tänään linkki viime joulukuussa DailyMailissa olleeseen artikkeliin Applen omenamuodista vuodelta 1986.



Timmiä kasarimuotia siis esitteillä, pikeepaitoja, tuulipusakkaa, shortseja, lippiksiä. Kaikki brändätty Applen logoilla. Tsekkaa ylläolevasta linkistä koko artikkeli kuvineen.

Erityisesti nämä blogiin valitsemani kuvat sisältävät niitä vaatteita mitkä eniten haluaisin itse. Tuo yllä olevan kuvan suurikokoinen collegepusero, joka naisella on päällä, olis todella makee!



Samoin tämän kuvan miehellä olevan tuulipusakka retroraitakuvioineen ja värityksineen on yksinkertaisesti aivan ässää, harmi että näitä ei enää valmisteta. Apple voisi kunnostautua ja lanseerata retromallistonsa markkinoille :)

Kuvien oikeudet, kuten näkyvissä,  © London Media

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Sorry for party rockin'

Tänään luvassa vain päivän asukuvaa.

Kehuin aiemmin hurahtaneeni viime vuoden keväällä LMFAO:hon, erityisesti 'Party Rock Anthemin' ansiosta (kelatkaa muuten, jo lähes 450 miljoonaa katselua tähän mennessä!) jopa niin villisti että tilasin hieman fanituotteitakin.



Tämä t-paita oli niistä yksi, toinen, musta v-aukkoinen oli esittelyssä jo blogin alkuaikoina.

Kävin tänään Hervannassa porukoilla vähän korjauttamassa vaatteita, mm. nämä housut jotka ostin Topmanista viime kesänä, mutta jotka repesivät ensimmäisessä pesussa koneessa itsekseen. Reiän paikalle ommeltiin toisista housuista takatasku, eikä ainakaan vastaan ihan heti kävele samanlaisia toisia :)

Jalassa tietty Conssit. Samalla siistittiin vähän hiuksia ja sain ensimmäistä kertaa ikiaikoihin vohveleita, nam saatana! Kermavaahdon ja vadelmahillon kera, tottakai. Harmi että en ottanut kameraa mukaan :)



Olen aiemminkin maininnut että kirjoittamistahti saattaa hidastua syystä tai toisesta. Nyt kuitenkin tiedän, että en välttämättä aivan yhtä usein keksi kesällä kirjoittamista, saati että olisin kotona kirjoittamassa.

Loma alkaa neljän päivän päästä ja Budapestin matka häämöttää jo edessä. Eilen Hanna bookkasi sitten vihdoin sen matkalaukun ruumaan pitkään harkittuamme, joten shopbailut here we come!

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Koontia viikonlopulta osa 5

Tämä on se syy mistä kerroin aiemmin, minkä takia en ole meinannut pysyä housuissani.



Olin pari viikkoa sitten kaverini kanssa kaupungilla ja hän esitteli uutta iPhoneaan, 4S:ää jonka oli juuri saanut. En tiedä mistä sain päähäni ihan vaan kysyä siinä että antoiko hän vanhan vaihdossa. Vastaus oli että ei, siellä se on kirjahyllyssä kotona käyttämättömänä. Pyysin häntä myymään sen mulle, mutta hänpä ei suostunut ottamaan siitä rahaa vastaan!



Nyt oli vain ajan kysymys koska ehdittiin näkemään seuraavan kerran ja perjantaina se hetki koitti. Nähtiin lyhyesti kaupungilla, sillä olin jo sopinut toisen kaverini kanssa ravintolaan menosta aiemmin.

Se, miksi tämä on niin iso asia mulle, on yksinkertaisesti siinä että en ole mikään teknologianörtti mitä tulee puhelimiin, tämä on vasta kaikkiaan neljäs omistamani matkapuhelin ja niistäkin aiemmista vain yksi on ollut uutena ostettu. Edellinen puhelin tuli myyntiin vuonna 2004 ja muutama vuosi sitten kaverini lahjoitti sen mulle. Siispä nyt on uusi älypuhelinten aikakausi korkattu täälläkin :)



Perjantaina oli ihanan kesäinen ilma ja kaupunkiin päin mennessä poikkesin Ruohonjuuressa hakemasta jotakin raikasta juotavaa. Mukaani tarttui tälläinen mielenkiintoinen erikoisuus, matee-kasvista valmistettu kylmä juoma. Mieleen tuli jotain etäistä rootbeeriin ja kahviin viittaavaa.



Hyvästelin kaverin ja siirryin odottelemaan toista kaveriani Rubyyn, jossa hän oli luvannut tarjota mulle synttäriaterian. Siinä odotellessa ehdin istua Tampereen todennäköisesti viihtyisimmällä terassilla hetken. Ja älkää missään nimessä erehtykö luulemaan että olisin kääntänyt takkia, pois se minusta :) Jack The Rooster on edelleen lempipaikkani, mutta ei se silti tarkoita että se olisi viihtyisin paikka.



Ruuaksi valitsin pitkästä aikaa jälleen Fish n' Chipsit, jotka ovat olleet todella maittavia aiemmin. Kyytipojaksi vähän omenaviinietikkaa ja sitruunanmehua niin kyllähän maistuu. Nyt annos ei tosin ollut kyllä parhaimmillaan, mutta oikein maukasta se silti oli. Ranskalaisissa oli näemmä alettu säästellä. Kuten olen tainnut aiemmin todeta, Rubyssä on todella hyvät safkat ja olen kyllä todella tykännyt että se on tullut koskenrantaan.



Rubystä lähdettiin jälleen kantapaikkaan, Café Europaan pelailemaan Yatzyä ja jatkaan juttua. Taka-alalla kutkutti kuitenkin lievä into päästä puhelinta testaamaan, se kun tarvitsi ensin aktivoinnin iTunesin kautta koneella. Kaiken lisäksi väsytti, joten lähdin jo yhdentoista aikaan kotiin päin. Ei mulla kyllä tarkoituskaan ollut mennä juopottelemaan :)



Lauantaiaamuna aloin heti opettelemaan puhelimen ominaisuuksiaja tekemään soittoääniä sitä varten ja siinä vierähtikin muutama tunti, kuin vahingossa. Tarkoitus oli lähteä kaverin kanssa elokuviin, mutta päätettiinkin käydä ensin syömässä.



Käytiin jälleen Zarillossa, kaveri kun oli täysin ihastunut paikkaan edellisellä, ensimmäisellä visiitillään. Itse otin tällä kertaa Greek burgerin, joka on oikein raikas lisä perinteiseen cheddar-majoneesikomboon tottuneelle. Olen sen joskus aiemminkin syönyt ja se sopi aamiaiseksi kuin nenä päähän :)



Niin, ja elokuvahan oli 'Prometheus 3D', jonka lähdin katsomaan uudestaan sillä tykkäsin siitä niin paljon ensimmäisellä kerralla. Tämä oli ensimmäinen elokuva koskaan, jonka olen käynyt katsomassa elokuvissa kahteen kertaan. Toisella kerralla tietenkään ei samanlaista ahaa-elämystä enää päässyt syntymään, ja ne aiemmin lievän negatiiviset asiat huvittivat nyt hiukan ensi kertaa. Ei silti, kyllä se musta oikein hyvä elokuva edelleen on. Ilmeisesti elokuva ei kuitenkaan niin huikea ole, kuin olen antanut ymmärtää, sillä kumpikaan, Hanna, tai tämän kertainen kaverini, ei siitä yhtä paljon innostunut :)



Perjantaina muuten huomasin ensimmäistä kertaa YouTubesta tämän 'Django Unchainedin' trailerin ja vannoutuneena Tarantinon elokuvien ystävänä odotan kyllä kyseistä elokuvaa todella kovasti. sitä ennen isoin juttu mulle on varmasti heinäkuun lopussa ensi-iltansa saava 'The Dark Knight Rises' \,,/



Jalkapallon EM-kisatkin potkaistiin käyntiin perjantaina. En ole niin kovin suuri jalkapallofani, mutta näitä EM- ja MM-kisoja kyllä satunnaisesti katselee ihan mielellään. Meninkin illalla Hannalle katsomaan Saksa-Portugali-pelin ja jäin sinne yöksi. Aamulla hain Subwaystä meille hiukan aamiaista, itselleni Clubin ja Hannalle Italian B.M.T.:n. Melkoinen roskaruokaviikonloppu.

Kaiken kaikkiaan todella jees viikonloppu, ja leijun edelleen tuon iPhonen takia :) Enää viisi päivää töitä ja sitten alkaa kauan odotettu LOMA!